Ystävyys.

Eilen kun ajelin kotiin Vantaalta jossa näin omaa ihmistä ja käytiin syömässä niin tuli mieleen että pitäiskös tästä aiheesta tehdä oma postaus (taas?).. tuntuu että oon tästä kyllä kirjoittanu mutta en tiiä oonko ihan tällä tavalla.

Oon jutellu tässä taannoin siellä ja täällä aiheesta ystävyys ja miten niitä löytää ja siitä että mitä se vaatii. Mut on kasvatettu siihen että koskaan ei voi luottaa muuhun kun omaan perheeseen. Tuosta mallista ulos pääseminen on ollu todella vaikeaa. Monta vuotta olin siinä ajatuksessa että loppupeleissä muut ihmiset ajattelee ihan kaikessa vain omaa etuaan ja tahtoo lytätä muut (eli tässä tapauksessa mut). Kärvistelin tilanteessa että mulla ei ollut juurikaan kavereita/ystäviä. En vaan osannut enkä koskaan oikeastaan antanut itestäni yhtään mitään. Kuuluin siis sarjaa puhuu todella paljon mutta ei kerro mitään. Oon kyllä vieläkin tollanen mutta olen oppinut valitsemaan ne omat tyypit joille kerron paljonkin.

Jotenkin tää kaikki konkretisoitui silloin kun mun yksi elämäni isoimmista ja tärkeimmistä ihmisistä kuoli. Tästä on nyt aikaa reilu viis vuotta. Mä olin todella yksin. Pidin ihan kaiken sisälläni. IHAN kaiken. Piti olla vahva ja reipas ja kasassa. Enhän mä mitään kenellekään voi kertoa koska ihan varmasti ne kääntää sen mua vastaan. Olin ihan todella rikki sisältä mutta ulospäin reipas ja sosiaalinen. Enhän mä osannut edes omalle miehelle näistä puhua vaikka se ihan varmasti näki että kaikki ei ole hyvin.

Kului aikaa ja sitten se ulkokuori alkoi murenemaan. En vaan jaksanut enää.. Tapahtui muutama käänteen tekevä juttu ja ensin purkauduin miehelle. Kerroin ihan kaiken. Tuntui et oisin oksentanut monen vuoden kamaluudet pihalle yhdellä kertaa. Sitten päätin että mun on pakko opetella puhumaan, silleen ihan oikeasti puhumaan oikeista asioista enkä pidä kaikkea itelläni. Hitaasti alkoi valikoitumaan ihmisiä joita nykyään sanon omiksi ihmisiksi. Yksi näistä on kuopuksen kummitäti. En usko että tää ihminen tietääkään miten ison asian se on mulle tehnyt. Niinkin erikoisen asian kun luottamuksen siihen että on olemassa oikeasti kilttejä ihmisiä sellaisia jotka haluaa sulle oikeasti hyvää ja tahtoo puolustaa ja suojella. Nää on niitä juttuja jotka tajuaa vasta näin myöhemmin. Oli oikea ihminen ja oikea paikka. Sitten on mun "tupperi-löytöni". Ihminen jonka kanssa palikat täydellisesti loksahti paikalleen ja tuntui että se juttu mikä sillon alkoi on jatkunu tähän päivään asti. Ollaan oltu erimieltä jutuista mutta ne ei silti muuta mitään. Oon ollu ihan rikki ja sanonu että en jaksa, auta. Näiden kanssa mulla on olo että olisin kotona. Mun ei tartte selitellä mun erikoisia sanoja mitä muut ei ymmärrä mutta heidän kanssa siitä ei saada edes keskustelua (paitsi et olipas nokkelaa)..

Mulle on ihan äärimmäisen tärkeitä mun perheeni, mies ja lapset. Ystävät kyllä lukeutuu siihen, ne on mulle siskoja joita autetaan ja tuetaan aina. Sellaisia joiden kanssa voi sitten seniori-iässä mennä rollaattorilla kisaa kuka suututtaa eniten teinejä tai kaivella ryppyjen välistä tatuointeja ja nauraa kummalla on rumemmat :D

Eilen näin siis ystävää ja mulla oli mukana synttärilahja jota en vaan malttanu säilöä synttäreihin asti vaan annoin sen tällee melkeen pari kk etuajassa. Mulle oli myös tuliaisia jotka KAIKKI aiheutti huokailuja ja ihasteluja. Pointtina ei ole nyt materia vaan se miten paljon mä sain iloa siitä että sain hankkia erikoisia juttuja jollenkin ja miten hyvän mielen siitä sain ja kun mä(ja mun lapset) sai tuliaisia niin kaikki oli ihanaa ja täydellistä :D Kaksi ihmistä huokailemassa autossa asioille mitä antoi ja sai ja kuinka osuvat ne oli :D

Oon myös huomannut että jos jonkun ihmisen kanssa homma toimii niin silloin on yleensä myös idioottilinkkikin. Sellainen selittämätön asia mikä tulee ilmi varsin erikoisesti. Esimerkkinä yläfemma pähkinöille tai samanaikainen whatsappi tai hämmennys treffipäivissä vaikka kumpikin on samassa päivässä.

Suosittelen siis kaikille. Koittakaa löytää oma tyyppi tai vaikka muutama sellainen. Elämä on paljon helpompaa :)

Hyvä flow :)

Heippa!

Tuntuu et on taas pitkä aika viime kerrasta. En tajua mihin tää aika arkisin menee, viikonloputkin tuntuu vaan hujahtavan. Päivät menee siihen et sängyst kun pääsee ylös ni likat päiväkotiin ja ite duuniin. Duunista himaan ja himajuttuja puuhastellen tai sitte tovi neulontaa ja sit onkin jo aika mennä nukkumaan..
Niin, duuni. Must tuntuu et oon löytäny sellasen suht ok flow:n. Päivät menee kauheen nopeasti. Tänäänkin hämmennyin kolme kertaa tauoista, ai nytkö se kello on jo tauon verran, vastahan mä olin tauolla. Eikä se huono ole. Onpahan tekemistä ja tykkään tollasesta "paineesta ja kiireestä". Nyt ihan parina viimepäivänä on alkanu tuntuu et konttien purkaminen luonnistuu tosi hyvin ja osaan hoitaa ne vastaanottotoimet aika hyvinkin. Toki mä edelleen kyselen paljon mutta osaan jo ohjeistaa kuskit aika hyvin oikeelle ovelle ja purkaa sit kuormankin. Tänään tein ekaa kertaa varaumankin ja ite sen tajusin että sellanen pitää tehä. Hyvä fiilis siis. Saas nähä mitä on ens viikolla kun pitää alkaa kulkee seittemään duuniin, sopivasti on kellojenkin siirttäminen siinä viikonloppuna ni periaatteessaha mä meen sitte kuuteen. EN TYKKÄÄ! :D

Käsitöitä en o kauheesti oikeestaa saanu edistymään. Sen kaulurin sain pääteltyä mutta ei hajuakaan koska on aikaa ne kaikki monet langanpäät päätellä ja pingottaa/höyryttää se. Laittelen sitte vaikka valmiista kuvaa tänne. Ystävän sukkia (joiden on pitäny olla jo aikaa sitte valmiit) otin tänää työn alle ja aattelin että vois vaikka koittaa tikutella ne seuraavaksi valmiiks. Kuitenkin joutuisa mallineule ni vois olettaa et oltas kohta sovitusmitassa.

Shoppausta en o tainnu luojankiitos harjoittaa juuri ollenkaan. Huulirasva-addiktio mulla on ja oon kaks uutta ostanu. Eos:n Sweet mint ja Hurraw licoricen. On varsin paljon tykästynyt toho Hurraw rasvaan. Pakko haalia niitä lisää..

Tukkakin sai uutta väriä varsin haalistuneen pinkin tilalle. piti ostaa nuo kaikki kolme koska ylläripylläri en saanu päätettyä että mikä noista. Päähän saakka sitten eksyi tuo punaisin ja kyllä, tykkään. Varsin punainen. Koko tuubi siihen sitten kyllä menikin. Tarttee katella kuin hyvin kestää pesuissa. 

Ollaan jo jokunen aika mietitty lastenhuoneeseen juttuja, sellasia sisustusratkaisuja siis. Tarpeina on mahdollisimman tilaystävällinen ja samalla silmää miellyttävä. Kuopus sai tuon kuvassa näkyvän sängyn ystävältä ja ostin siihen vaan uuden petarin. Pitäs vielä patjasuojus ostaa ni ei silmään osuis patjan kuosi joka ei ole yksivärinen vaan kuosillinen. Tämäkin on asia jonka mä huomaan mutta muut ei. Tärkeä asia siis :D Esikoiselle haettiin sitten viime sunnuntaina tuo unipuun pikkuparvi. Tuli tytöllä tippa linssiin kun ilostui sängyn näkemisestä. Kovasti on kehunu kyllä että tykkää tuosta.
Pakko kyllä kehasta että oon tässä asiassa nyt monesta kohtaa ylpeä itestäni:
a) Molemmat sängyt on käytettynä hankittu, toinen vielä tori.fi:stä. Mä kaivelin ne sieltä ja oikeen ajan kanssa kyttäsin sellasta oikeanlaista juuri meille. (Mä joka en kestä käydä edes kirpparilla)

b) Tinkasin esikoisen sängyn hinnasta 40€ pois ja onnistuin siinä!!
c) Tajuttiin patjanhakureissulla Ikeassa käydä poistonurkasta kattomassa joustinpatjoja ja löydettiin 150€ arvoinen patja 75€:lla!
Eli tosi kivasti säästöäkin!

Nyt puuttuis täydellinen matto, verhot+tanko(rullaverhohan siellä on).. eli paljon puuttuukin.

Nyt kun on alkanu selkeesti olee enemmän valoa päivissä niin jotenkin mulla on aivan liikaa energiaa. En saa edelleenkään kulutettua duunissa sitä tarpeeks vaan jatkan himassa samalla tahdilla.. Välillä vähä huimaa itteekin tää vauhti.

Pitänee ehkä jonkunlainen tilannepäivityskin laittaa liittyen aikasempaan mailivaihtoon sen ihmisen kanssa. On ollut TÄYSI hiljaisuus. Joku vois aatella että mua ahistais tää tai muuten jotenkin painais mutta ei. Mulla on kevyt olo. On sellanen olo että mä asetin ne rajat mitä ei ylitetä ja kerroin että jotta jonkunlainen kommunikointisuhde voidaan pitää yllä niin se vaatii tiettyjä asioita jotka eivät ole todellakaan liikaa pyydettyjä. En voi sanoa että pettyisin mikäli tuohon ei mitään koskaan vastata mutta positiivisella tavalla kyllä yllätyn.

Pakko laittaa pari quotea tähän perään jotka varmaan aukeaa enemmän mulle itelleni kun muille mutta jospa joku niistä vähän saa ajatusta mitä mun päässä liikkuu ja tuntuu.

Tuo kaikki kertoo aika vähän mutta voi olla että liikaakin.
Silti. Musta tuntuu nyt ihan vähän eheämmältä. Ei niin rikkinäiseltä.

:)

Tiistai.

Mun piti jo puoltoista viikkoa sitten kirjoittaa tänne mutta jäikö se titetenkin kesken ja unohdinko sitten jatkaa.. tietysti! Tuntuu että päivissä ei ole tarpeeksi tunteja tähän kaikkeen :D

Viimeksi kerroin siitä tutusta duuni-ahistuksesta. Iloksenne voin kertoa että se on mennyt ohi jo aikaa sitten ja nyt oikeastaan on vain kivaa tuolla. Iltaisin ei ota päähän että seuraavana päivänä on työpäivä ja sunnuntaisin ei tule etukäteen maanantaimasista. Kiva fiilis siis. Osaan jo hommani jotenkuten. Tänään hoidin ihan yksin palautusten vastaanoton ja meni jopa ihan oikein vaikka yksin tein!
Oonko jo kertonuinka mä viihdyn tuolla duunissa ihan sikahyvin :P Sillee suuntaa antavaksi ni tein tässä tänään valmiiksi missä oli 82 lavallista kamaa. 82 lavaa on aika paljon tuotteita. Kolme päivää siihen meni ja tänään sain viimesenkin lavan tehtyä just ennen kun työpäivä loppui.
Oon saanu jo kaikki duunikamatkin ja olen täten kunnolla varustautunut siellä.

Tän päivän aamun aloitus :D

En muista laitoinko tänne kun värjäsin hiuksetkin. Ihan vaa Biozellin raspberry tuubin tyrkkäsin ja tollanen tuli pinkki. Aika kiva oikeastaan. Nyt tosin jo jonkun verran haalistunutkin. Tykkään jopa tosta juurikasvustakin joka näkyy alempana..

Selfie kun oli aurinkoisa päivä. Oltiin miehen kanssa matkalla isolle kylälle kattoon elokuvaa ja sitten syömään.

Saatettiin poiketa matkalla myös Snurressa. IHANA kauppa!!

Sunnuntaina kun oli synttärit ni anoppi oli laittanut lahjarahan tilille. Itelle ostin sitten nuo kaksi kirjaa.
(niinjoo lapsille kaksi takkia ja sukkahousuja ja aurinkolasit......)

 

Tämä munan näköinen kasa onkin sitten Nanodotseja. Magneettikuulia siis! Voi luoja miten on addiktoivia pikkupalloja.

Tästä nyt ei kukaan varmaan ylläty että mun puikoilta tulee tällästä klovnin oksennusta :D Käyttelen jämä-wollmeiseja tuohon siis.

Olipas taas paljon kuvia puoleltatoista viikolta. Toki nyt tuossa on vain muutama. (Mitenniin mä kuvaan aika paljon ja kaiken mitä tapahtuu..)

Eilen oli sitten taas pakko soittaa tervariin ja pyytää antibiootit vti:n takia. Voi ### mä sanon. Raivostuttava tauti. Onneksi kuitenkin mulla on oireita. Reilu 10v sitten niitä ei ollut ollenkaan ja olin 2x sairaalassa sitte munuaistulehduksessa. Ei sekään ole kiva. Nyt sitte vedellää nitrofuria vielä 4 pvää. Tarttee muista alkaa napsiin tota C-vitamiinia mega-annosta jos se vaikka toimis estona tai jotain.

Mun tekis iha kauheesti mieli tilata lankaa. Jotain ihkua ja sellasta. Mut jos katsahdan tuohon oikealle puolelleni ni ei kyllä tartte. "Keskeneräisten" kori on about räjähtänyt käsiin. En tajua mitä tapahtui. Startiitti nyt ainakin mutta joku kyllä kävi kun keskeneräisiä on niin paljon että tonne ei meinaa ees kaikki mahtua..

Nysse alko!

Duuni siis! Oon Motonetin varastolla nyt varastomiehenä. Eka päivä oli tänään ja aika hyvin meni. En tajua yhtään että mitä teen ja miksi se niin tehdään mutta jos se vaikka huomenna alkais valkenee! Mä tunnun saavan joka kerta uudessa duunipaikassa alkuun ahistuksen. Sellasen et tekee mieli ähkiä ja välillä juosta karkuun ja semmosen erikoisen. Oon vähä miettiny jos se johtuis siit et kun tulee mun ADHD-aivoille liikaa ärsykettä kerralla. Liikaa uusia ihmisiä ja uusia tapoja ja uusi rytmi arkeen ja jotenkin en osaa ennakoida seuraavaa päivää. Ennakoimattomuus nyt ainakin on aika iso tekijä varmasti. Mutta, mä osaan myös ennakoida tän olonkin enkä sen takia tosiaa lähe kirmaamaan tangentin suuntaan vaan hissuksiin vaan teen töitä ja sisäisesti sitten ähkin ja olen semisti ärsyyntyny ja ahdistunu. Oletettavasti tää menee muutamassa viikossa ohi.

Pikkasen kyllä pisti perjantaina mielen apeaksi kun olin vikaa päivää tukussa. Oisin kyllä tosi mielelläni sinnekin jäänyt. Sen verran ihania tyyppejä sinne jäi :/ Piti sitte hamsteroida kangasta kuitenkin omiin tarpeisiin muutama vuosi eteenpäin :D Voisi siis olettaa että näillä pärjäis aika pitkälle.

Saatoin inspiroitua Pluckyn instakuvasta tässä tovi sitten. NIIIIIN kaunis huivi oli kyllä siinä kuvassa. Tästä siis inspiroituneena aloitin itsekin samanmoisen Vouvray huivin. En tosin omista juuri samanlaisia pastellilankoja mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin. Mulla tuossa siis Wollmeisen tutu ja Madelinetoshin Button jar blue. Lanka on ohuempaa kuin ohjeessa mutta voihan sitä vähän soveltaa :) Toistaseks ainakin mun silmä tykkää kovasti.

En muista kerroinko täällä kun sovin kaverin kanssa että se värjäilis mulle yllärilankaa. Pointtina että saa luoda mitä tahtoo mutta annoin raameiksi että EI ruskeaa eikä oranssia. Mitä overimpi niin parempi. Super suuri ylläri oli pakettiin piirretty Enderman jota pelästyin Minecraftia pelatessa ja tästä mainitsin sitte irc-kanavalla :D Joku oikeesti lukee mun hölinöitä!!

Aloitin sitten jo sukat noista langoista. Ovat jo kantapäissä ja kohta alkanee kiilakavennukset.

Tuli sitten se mun käsilaukkukin. Ostin tuon palkinnoksi itselle onnistuneesta työhaastattelusta. Ai että muuten on kiva käsilaukku! Laadukas ja jämäkkä ja oikean kokoinen. Niin ja se nahkan tuoksu <3

**

 Sitten vähän ehkä ikävämpiin juttuihin. Lähetin tosiaan pitkän kirjeen tälle eräälle ihmiselle. Toivoin vastausta siihen, pelkäsin vastausta, oletin että en saa vastausta. Sain vastauksen. Menin taas rikki. Isosti.

Sä olet harhainen ja hullu. Sulla on mielenterveydessä vikaa. Sä kuvittelet kaiken ja sulla ei ole yhtään läheisiä jotka vois tässä auttaa.

Näin sanoo mulle ihminen jolle kerron että olen rikki ja tarvitsen apua. Sellainen ihminen jolta pyydän apua ja toivon että saataisiin jo valmiiksi repaleinen asia edes vähän parsittua kasaan.
Mä oikeasti kirjoitin suoraan sydämmestä sen kaiken. Kerroin kaiken. Näytin kaikki aseeni ja kerroin pelkoni ja toiveeni.

Tää ihminen käänsi ne kaikki mua vastaan ja talloi vielä yli.

Nyt mä oon ihan totaalisen tyhjä. Mun sydän ja mieli on tuon ihmisen suhteen tyhjä. Mulla ei ole enää mitään annettavaa eikä mitään rahkeita tehdä millekään enää mitään.

Mulle sanottiin että pelaan liian kovilla panoksilla. Mun panokset on mun lapset ja niiden hyvinvoinnin takaaminen ja jos mulle tärkeimpiä pitää tälläisessä asiassa panoksina niin ollaan jo todella väärällä tiellä. Mä haluan pitää mun lapset turvassa ja teen sen niinkuin parhaiten sen osaan. Niin kauan kun siinä asiassa on mitään epäselvyyttä niin mä olen mielelläni se hullu ja harhainen tämän ihmisen silmissä. Mua ei enää kiinnosta.

Se että mua ei kiinnosta on jo todella surullistakin. Surullista on myös että joudun todella surullisen kirjeen kirjoittamaan. Sellaisen minkä luulen ja pelkään olevan viimeinen. Myönnän että luovutan, tässä tapauksessa se ei kuitenkaan ole häviö vaan rehellinen toteamus siitä että mä teen niinkuin parhaaksi näen mun lasten (ja mun omankin) terveyteni takia. Surullista siis.

Tällä hetkellä mun mieli on tämän suhteen tyhjä. Sellainen ontto kohta. Kuitenkin tiiän että näin on parempi. Senkin uhalla että siis olen mielenvikainen ja harhainen* tämän ihmisen silmissä.

*Tähän väliin huomautus että mulle on kyllä teetetty ihan ammattilaisen toimesta muutaman päivän kestäneet testit ja mulla on ihan mustaa valkoisella että olen mieleltäni täysin terve.

Veikkaan että tämä asia ei tule koskaan selviämään ja sekin on surullista. Itse olisin siihen valmis näkemään vaivaa ja työtä mutta kun sitä ei voi yksin tehä.