Pitkästä aikaa!

Siitä on taas tovi kun oon kirjoittanu. Syynä ihan vaan jaksaminen. Arki I:n kanssa ei o helpottanu ja tuntuu että duunista kun pääsee kotiin ni tahtoo vaan olla ja tehä vaan ne ihan pakollisimmat jutut.

Jotain edistystä kuitenkin on tapahtunu. Meille tulee maanantaina sellanen perhetyöntekijä(?)nainen käymään ja kattomaan miten meidän arkea vois jotenkin helpottaa. Käytiin jo yhdessä keskustelussa missä kartoitettiin meidän tilannetta ja tarvetta. Nyt sitte katotaan ihan paikanpäällä et missä kohtaa ne ongelmat on ja mitä niille tehtäs. Ootan siis innolla.

Jotain kivaakin on kyllä tiedossa. Mä lähden Lontooseen! Lähen kahen viikon pääst torstaina ja paluu sunnuntaina. Sellanen kiva pidennetty v.loppu siis. Oon jo päässä tehny listoja missä kauppoissa tahon käydä. Joku fiksumpihan tähän varmaan toteais että niitäkö vain mä ootan enkä vaikka jotain kulttuurijuttuja jne. Mä nyt vaan nautin uusista kaupoista, ihan siis ruokakaupoistakin. Ei se tarkota et ostaisin kaiken ihanan mitä nään. Vaikka siis shoppaustakin kyllä aion tehä. Sellaset muutamat mihin on pakko päästä on Boots, Primark, Lush ja Forever21. Hotellikin on ihan lyhyen kävelymatkan päässä Oxford Streetistä missä nuo kaikki kaupat on.
Matkaseurana mulla on mutsi ja faija ja onneks mutsi on vähän samoilla shoppailulinjoilla mun kanssa :)

Erityisestä arjesta huonoimmillaan.

Blogi on elänyt hiljaiseloa kun arki on ollu hieman työläämpää. Voisi jopa sanoa että nyt aletaan menemään molempien vanhempien jaksamisen äärirajoilla. Tuntuu et voisin antaa aika paljonkin siitä et saatais vaikka pari päivää sellaista kahden normaalin lapsen perheen arkea. Kuulostaa ihan luksukselta.
I:n kanssa on t o d e l l a raskasta. Kaikesta neuvomisesta/ojentamisesta/pyytämisestä tulee raivo joka ei lopu. Päiväkotiin ei halua -> huutoraivo. Päiväkodista ei halua kotiin -> huutoraivo. Jos erehdytään menemään kauppaan ja kun kiellän juoksemasta niin laps "lukittuu" jonka jälkeen huutoraivo. Meidän arki on siis raivarista toiseen siirtymistä. Päiväkodissa kuitenkin menee ihan hyvin kuulemma eli tää ongelma on nyt kotona. Ei mitään tietoa että mistä johtuis. Ja kyllä, on koitettu pähkätä ja miettiä ja pohtia. Eikä kyse ole mistään parin minuutin raivareista vaan ne kestää ja kestää. Parhaimmillaan tunteja. Kuvitelkaa pahimmassa uhmassa olevan raivo joka ei vaan lopu ja sitten kun loppuu niin menee vartti ja alkaa uudestaan.

Jotta ei olis liian helppoa niin N:n koulunalku tahmaa. Jostain (selvittämättömästä) syystä tuo ei tahdo mennä kouluun. Ei siis halua kävellä sinne yksin, tänään ei kaverinkaan kanssa. Aina pitäs päästä kyydillä mikä on näin työssäkäyvien vanhempien kohdalla pieni haaste kun kympin ja ysin aamuina pitäs olla jo ajoissa töissä. Tää siis tuo vielä yhden lisästressin päiviin. Ollaan mietitty että mistä suunnasta tätä lähestyis, tai siis mikä ois sellanen juttu mitä ei vielä oltais tajuttu ajatella.. Yksi vaihtoehto olis aamupäiväkerho mutta se taas tarkottais että pitäis oikeesti lähtee aikaisemmin himasta mikä taas pidentäis I:n pk aikaa joka jo nyt on tarpeeksi pitkä (7:30-16:00). Toki se edelleen pidetään vaihtoehtona mikäli ei muuta tähän keksitä.

Nyt on laitettu perheneuvolaan asiakkuushakemus yhdelle tietylle naiselle joka me jo ennestään tiedetään muuta kautta ja itellä on siitä ainakin tosi hyvä fiilis. Samalla kuitenkin tuntuu sellaselta luovuttajalta kun joutuu pyytämään apua ihan arkeen kun tuntuu et voimat on ihan nollissa. Sillon se oma arjen jaksaminen taitaakin olla aika lopussa jos menee töihin lomalle kotoa.

Mutsi on vähän väsynyt.