Mistähän alottas..

Mä oon sellanen et ihmissuhteissa aistin fiiliksiä ja sellasia tosi herkästi (mistähän lie johtuu.....). Tästä on välillä haittaakin mutta koen tän kuitenkin hyväks jutuks.

Joskus oon saattanu mainita yhden ihmissuhteen joka on ollu pitkään vaiheessa ja nyt viime viikkoina on ollu olo että oon tavallaan kynnyksellä ja astumassa sen yli. Sellanen muutoksen tuulia fiilis.. Aikasemmin mua vaivas ja ahdisti tää tilanne enkä oikeen osannu tehä mitään. Se yleensä mun kohdalla kertoo että mua kiinnostaa ja se ihminen on mulle todella tärkeä. Mielestäni tein kaikkeni ja yritin ja ja ja.. en tajunnu sillon että eihän sitä ihimissuhdetta yksin pidetä kasassa. Ei vaikka taustalla olis mitä. Viime viikkoina oon tajunnu että mulla ei ole mitään ahistusta tai ees suurempaa mielenkiintoa. Mielessäni olin jo sillon tehny päätöksiä, kiitos ja ei enää.
Jotenkin tänään iski takaraivoon sellanen että olin naivisti kuvitellut että tää ihminen ois silti mulle lojaali. Mä siis arvostan lojaaliutta ja rehellisyyttä/suoruutta ihan tosi korkealle. Haluan että voin 100% luottaa että se ihminen on mua kohtaan lojaali ja luotan että tää ihminen kertoo mulle jos joku vaivaa tai jos mä oon jotain tehny/sanonu tyhmästi. En tajua mistä tämä selkeästi typerä ajatus oli mulle jäänyt että mua tää henkilö ois mua kohtaan lojaali.. Eihän se ole muillekaan niin miksi mulle.
Tässä tulee se kohta kun astutaan sen kynnyksen yli. Se olo on aika todella hyvä ja sellainen että miksi ihmeessä mä oon näinkin kauan jaksanu ootella..

Sitä en todellakaan väitä että olisin ihmissuhteissa täydellinen. En todellakaan. Omasta mielestä oon varsin haastava ihminen edes ymmärtää. Oon helposti väärin ymmärrettävä ja mun jutut otetaan usein väärin ja niin että kettuilisin vaikka sitä en tee. En osaa lukea rivien välistä enkä todellakaan puhua/keskustella niin. Olen ilmeisen töksäyttelevä vaikka se ei ole tarkoitukseni.
Oon kuitenkin ylpeä että oon lojaali. En puhu selän takana mulle tärkeistä ihmisistä pahaa. Mikäli joku mulle sellaista tekee niin viimeiseen asti puolustan. Kerron suoraan mikäli mua joku vaivaa ja oletan että mulle tehdään myös niin. Kun jonkun ihmisen päästän siihen oman kuplani sisäpuolelle niin se on jo todella suuri saavutus. Monelle oon sanonukin et puhun todella paljon  mutta en kerro kuitenkaan mitään. Siis ne mun omat ihmiseni vaan on niitä joille kerron niitä oikeasti tärkeitä ja vaikeitakin juttuja.
Toisaalta taas jos koen että mun luottamukseni petetään, koski se sitten mitä aluetta vaan niin sinne mun kuplani sisään on todella vaikea päästä takas. En muista oisko koskaan käynyt niin. Mun suhteet, ystävyys- ja parisuhde, perustuu hyvin pitkälle luottamukseen, kaikella tavalla.

Tässä nyt oon tajunnu jälleen aika selkeästikin sen että kun yksi ovi sulkeutuu niin uusi(a) avautuu. Tuntuu että liiankin hyvin pätee tähän. Oon duunissa löytäny muutamia tosi hyviä tyyppejä ja toisaalta on ilmaantunut uusia kivoja tyyppejä meijän eloon :) Eli siis päälimmäisenä ei ole se pettymys vaan hyvä fiilis :)

Lykkään tähän taas osuvia quoteja kun oma sanavarasto ei riitä..