23.2.2015

Maanantain juttuja. Clasua ja Lumenea tällä kertaa ainakin.

Nonni. Mä alan olemaan vähän eheämpi taas, viitaten aikaisempaan postaukseeni. En todellakaan sanoisi että ehjä mutta sinne suuntaan.
Päätin iloita uudesta työpaikasta jonne suuntaan tasan viikon päästä. Hyvä minä ja hyvin tehty kun sellaisen paikan sain. Tästä sitten innostuneena ajattelin palkita itteni käsilaukulla. Tätä on harkittu ja pohdittu ja mietitty KAUAN. Olen ihaillut ystävän saman mallista jo hyvän aikaa ja nyt se sitten tuli päätettyä. Mäkin haluan. Koska ansaitsen sen. Niijoo ja onhan mulla synttäritkin muutaman viikon päästä. Joten tuplaonnea minä näin etukäteen :D
Tänään alkoi siis viimeinen viikko tuolla nykyisessä paikassa. Samalla haikeaa ja samalla oon innoissan. Haikeus siitä että kun tulee ikävä niitä jotka sinne sitten jää ja kuinka kivaa mulla tuolla on, innokkuus taas siitä mite on kiva päästä tavallaan eteenpäin ja saada uusia juttuja ja muuta arkeen. Jännittää siis hyvällä tavalla tosi paljon.



Siinäpä se. Tarvitseekohan enempää edes selitellä. Ehkä ei. Tästä syystä sitten mun on PAKKO laittaa mun käsilaukuista 90% myyntiin. Oisko ehkä kaks jotka jätän itelle ja muut sitten eteenpäin. HURJAA! Mun hyvän mielen vaatekaappini alkaa nyt ulottumaan siis käsilaukkuihinkin!

Kävin kyllä ihan muutenkin kaupassa tänään. Aiemmin mainitsin siitä meikkivoiteesta ja kun arvoin että mikä. Jotenkin muhun on nyt vedonneet Lumenen tuotteet. En tiedä miksi, ehkä olen vain helppo mainonnan uhri. Enipoo! Sellaisen nyt sitten ostin. Löysin myös primerin samalta merkiltä kuivalle iholle ja ostin senkin kokeiluun. Olen varmasti jauhanut tästä silikonittoman primerin olemattomuudesta aivan liikaa kaikille ja nyt en enää jaksa. Tiivistettynä että sellaista ei suomessa ole eikä saa mikä pistää ärsyttämään. Se Too facedin Hangover on sellaista mutta sitä en saa tilattua mistään tänne. Pelkästään sitten kaverin kautta joka siellä asuu.


Onhan se ihan hienoa että näin 30v rouvana ostaa ensimmäisen oikean meikkivoiteensa :D Tähän saakka Garnierin BB on sitä hommaa tehnyt ja ajattelin että nyt vois olla aika siirtyä seuraavaan. Primer vaikuttaa varsin kivalle eikä ollenkaan jätä sellasta limaista silikonimaista tuntua vaikka johdannaisiakin tuossa on. Mä niin toivon että tuo toimis niin ei tarttis olla täysin sen jenkkituomisien armoilla. Tuossa on tuo Nivean Cremekin. Yllätyttekö jos sanon et perus ADD-tapaus, hukkasin sen ekan rasvapurkin enkä löydä mistään :D Onneks ei ole kallista. Ja onhan tuo nyt kaunis purkkikin. Isadoran Mattapunakin tuli mukaan (passaa uuden laukun kanssa ;) ) ja kun tuo on ihan paras mattapuna tähä mennes. Jättää niin kuvan tunnun ja jäljen. Voin ehkä yrittää jotain postausta ehkä tehä noista meikkijutuista jossai vaihees jos vaikka osaisin.. yritän ainakin.


Sitten kun puhuin siitä naamarini kuivuudesta. Sehän nyt siis ärsyttävimpiä asioita ikinä. Tuo puteli tuli yhdessä Livboxissa ja näin kauan se antoi odottaa itseään. Tajusin vaan yhtäkkiä et hitto, mullahan on tuollainenkin ja koitanpa jos vähä jeesais. Ja kyllä muuten jeesas! Tota kuuluis ohjeen mukaan levitellä paksu kerros naaman, (naamiohan tuo on) ja vaikutusajan jälkeen sitten ylimääräiset pyyhkiä pois. Laiska kun olen niin levittelin ohuemman kerroksen ja annoin vain imeytyä ja hyvin toimi. Pakko ehkä yrittää saada aikaseks testata ihan ohjeen mukaankin jossain vaiheessa.


Sitten. Jälleen ne jotka mut tuntee, eivät ylläty. Mä tykkään kynistä ja muista toimistotarvikkeista :D Erikoista? Kyllä. Mä tykkään tollasista terävistä kynistä ja etenkin noi alemmat kolme on kivoja kun ne on niinkun mustekyniä mutta ne on pyyhittävissä tuolla päässä olevalla pyyhkimellä. IHANIA. Käytän noita about kaikkeen kirjoittamiseen. Sitten vielä nitojaan niittejä jotka tietty on vielä värillisiä. Luulis muuten riittävän kun Clasulla nuo niitit oli 6e/3pkt. 2000 niittiä per paketti :DD Muutamat tulostetut ohjeet varmaan nitoilee tolla määrällä.

Ostin kyllä kaks kerää Novitan puuvilla-bambua jos koittas rykästä pikaprojektina tiskirättejä pitkästä aikaa. Ne kun on periaattees sellasia yhen illan juttuja et pitäs kyl vaan tehä.

Eilen muuten haettiin miehen kanssa mulle vaatekaappi! Lipasto oikeastaan ja otettiinkin sitten se pienempi vaihtoehto. Alkuun kun ajattelin että mun vaatteet ei tule sellaiseen mahtumaan mutta jotenkin sitten sain pähkäiltyä että hitto, laitetaan mahtumaan ja ne sitten mahtui! Aika helposti vielä. Edelleen on optio että ostettais siihen viereen todella matalampi versio siitä ja sitten peili siihen yläpuolelle. Tulis sellainen matala taso ja hyvin sais kokovartalopeilin sitten siihen päälle nojalleen seinää vasten. Sen tiiän et kun kesä tulee ja pitäs kesävaatteet ja muut saada tuonne mahdutettua (vaikka karsisin sieltä kesän alta poiskin juttuja) niin ei ne siihen mahtuis.
Mä voisin tuonKIN koittaa vaikka kuvata kun saan sitä ympäristöä siitä siistimmäksi. Tällä hetkellä se tuppaa tursuamaan poislaitettuja vaatteita jne.

Sen verran vielä palaan aikaisempaan postaukseen (joka muuten ei varmaan selvennä sitä taas ollenkaan mutta silti..) niin mä laitoin lauantaina elämäni vaikeimman sähköpostin. En usko että tulen enää ikinä sellaista kirjettä kirjoittamaan. Pakko sanoa kirjettä koska mun mielestä maili kuulostaa jotenkin viralliselta. Tuo kuitenkin on kirjoitettu oikeasti sydän vereslihalla ja ajan kannssa. Siihen on vuodatettu nyt ihan kaikki, ilman että kaadan syyllisyyttä ja ryönää toisen niskaan. Se on avunpyyntö ja kertomus siitä miten mä olen nyt rikki ja särki, se on viimeinen oljenkorsi jonka tässä hetkessä ja tilanteessa enää näen. Mä en usko ollenkaan että se tuottaa minkäänlaista tulosta mutta nyt tiedän että olen ihan oikeasti laittanut ite ihan kaiken peliin ja mä en enempään pysty. Nyt se on kiinni siitä vastaanottajasta että kykeneekö se ottamaan sen sinä avunpyyntönä mikä se on vai onko se ihan turha kasa kirjaimia näytöllä.
Oon jo saanut hieman kuulla miten kamala mä olen ja kuinka ilkeä ja ja ja ja.. Vaikuttaa siltä että turhaa kaikki mutta se on sitten niin. Sen kanssa mun on opittava elämään enkä mä voi haluta asioita jonkun muun puolesta. Kamalinta tässä on vain se mitä tämä kaikki tulee sille toiselle "maksamaan". Rahallisestihan ei mitään mutta se kaikki muu. Kamala ajatuskin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti