12.2.2015

Vessanpöntöstä nälkäkiukun kautta naamariin.

Niin. Mitähän just eilen sanoin. Ei ole shoppailtu. No, nyt se sitte tuli shoppailtua. Edelleenkin suuren suureen tarpeeseen mutta AIVAN liian aikaisin.
Eilen minun ja omppuni ystävyys oli tasan 10kk mittainen ja sen kunniaksi omppuni halusi lähteä sukeltamaan sinne vessanpyttyyn siis. Eikö ookkin hienoa! Voin kertoa että kiukkukerroin oli varsin korkealla. Ihan vain sitten tiedoksi että kun uittaa puhelinta niin näyttö muuttuu psykedeeliseksi diskoksi. Violetin sininen väritys ja ihana vilkkuminen.
Siinä sitten infosin miehen että miten kävi ja sanoin että mä lähen NYT hakemaan sitte uuden puhelimen. Vakuutukseenhan tollanen menee et se hieman helpotti mutta ei niin että oisin voinut seesteinen olla. Puhelinkaupassa sitte arvonnan eteen. MIKÄ puhelin. En tod ole mikään fanaattinen ompun kannattaja ja kattelin valikoimaa. Oisin halunnu saman puhelimen mikä miehellä on varsin hyvälaatuisen kameran takia mutta sitä ei ollut yhtään hyllyssä. Sepä kiva! Not.
TUNNIN pähkäilyn jälkeen sitte päädyin iPhone 6+ versioon. Tähän johtaneet seikat oli ulkonäkö ja tuttuus. Sain varmuuskopion kautta KAIKKI kuvat ja asetukset ja ihan kaiken palautettua samoin kuin oli sukeltaneessakin.



Ihan hiton isohan toi on sen 5S:n jälkeen...

(kuva googlen kuvahaulla bongattu)

Noh. Onpahan nyt sitte kivampi kattoa tosta telkkua ja näppiskin on isompi.

Sitten se naamariosasto. Mulla on naamaongelma taas. Kuivia kohtia enempi ku laki sallii ja sekös ärsyttää. Hain tänään paikallisesta kaupasta oman luottorasvankin uutena kun edelliset oli johonkin eksyneet. Nivean Creme. Parasta ikinä. Josko se vaikka jeesis jonkun verran. Bio-oiliakin oon koittanu käyttää ahkerammin mutta jotenkin se vaan tuppaa unohtumaan.


Tuossa siis mun tällä hetkellä käytössä olevat naamajutut. Paras puhdistusvesi ikinä! Sitte toi L'orealin SkinPerfection sarjan jutut on iha superhyvät. Etenkin toi pitkulainen seerumi. Sitten pikäaikainen luottorasvani Nivea. Käy kaikkeen ja on varsin edukasta. Tuo purkki maksoi 2€ ja vaikka onkin pieni niin on todella riittoisa. Tuota ei kannata kyllä laittaa muuten kun illasta koska jättää kivan rasvaisen kiillon naamariin mutta kun yöksi laittaa ni aamulla on jo hyvä.


Tuossa on sitten vasemmalla jo muutaman vuoden ajan ollut lemppari, Garnierin BB. Oikealla sitten tän päivän kokeilu Nivean BB. Vähän epäilytti kun kaupassa ei ollut testeriä mutta tuo kosteuttava houkutti ostamaan ja koittamaan. Ystävällä äsken piipahdin ja siellä tuota käteen testasin ja.... no ei nyt sen perusteella voi sanoa että tuo olis kovinkaan vaalea sävy. Ei ollenkaan. Mutta olen avoin ja koitan vielä joku pvä naamaankin ja muodostan sitte vasta mielipiteeni.
Jokunen aika sitten ostin BareMineralsin BareSkin "meikkivoiteen" kun niin moni sitä kehui ja testeritkin lupasi hyvää. Sen PITÄIS sopia ihan kaikille ihotyypeille kuivasta rasvoittuvaan mutta... voin joskus ottaa ehkä kuvan minkälaiseks se tekee mun ihoni. Ei sovi ollenkaan. Mikä taas ärsyttää koska ei ollut halpa hankinta...
Tarve olis sellaiselle oikealle meikkivoiteelle. En o jaksanu alkaa näkemään vaivaa että sellaisen löytäisin koska niin moni kuivattaa.. Kunnon primeriakaan mulla ei VIELÄ ole tuosta samasta syystä. Tosin sieltä jenkkilästä pitäs tulla ihan kohta mulle sellanen jonka pitäs olla kosteuttava, toiveet on siis varsin korkealla :D Saa siis vinkkailla mikäli tietäis jotain superhyviä tuotteita :)

Tänään pitäis siivoilla esikoisen kanssa kun huomenna tulee lapsen kaveri äitinsä kera käymään. Jospa rykäsis viel sellasen pyykkirumbankin. Niijoo ja ompeluttaiskin.. Lääkkeet toimii? Kevättä rinnassa? Niijoo ja tekis mieli vähän ehkä virkatakin..




2 kommenttia:

  1. Voi harmi tuota puhelinta!!! :(

    Uudessa Livboxissa on ihana meikkivoide! Mä ainakin tykkään, tosi kivalta näyttää naama sen jälkeen :) Ainakin mulla, vaikka mun naamassa yleensä kaikki paitsi tuo Garnierin BB-voide näyttää tyhmältä :D

    VastaaPoista
  2. Mä en noita voideasioita voi kommentoida paljoo, ku ite käytän lähinnä peitepuikkoo ja kosteusvoidetta, mutta kyllä sä varmaan vielä omas löydät. Siitä mä olen varma.
    Ikävä juttu sulle sattu ton puhelimen kans. Kiva kun sait hankittua sen isomman kuitenkin ja varmuuskopiointi toimi.

    VastaaPoista