Paljon asiaa :)

Onpas ollukin nyt väliä kirjoittelussa. Ollu jouluilua ja muuta ni ei vaan o ihan jaksanu.

Aatto me oltiin siis ihan vain kotona. Broidi tuli joskus yhen aikaan ja nappas koiran ja läks sen kanssa pihalle. Me laiteltii sillä aikaa ruuat valmiiks ja katettiin pöytä. Broidi kävi jokun megalenkin ku jouduin soittelee sille et tuus ny ku ruoka ois jo. 

Syötiin ja sitte maagisesti joulupukki jätti lahjapussin terassille. Hämmentävää! ;) Pussista löytyi meidän ja vähän myöhemmin vielä anoppilan lahjat. Likat sai kerrankin ihan superkivat lahjat (äitin mielestä kivat siis). Ei ollu järkyttävää kasaa pikkuhilkettä ja paketoitu asioita vaa pakettien määrää nostettavaks. Enkä tarkoita että aikasemminkaan oltas menty ihan metsään. Pari joulua sitten vaan kävi pieni ylilyönti ja noi sai AIVAN liikaa lahjoja ja sen kyllä huomas. 

Miehelt sain lisäosan Thomas Sabo sarjaan mitä mulla on kaulakoru ja rannekoru jo ennestään siis. 

Tuo VW on viimejoululta ja tämä uusin lisäosa on tuo pöllö. Ihan superkaunis!

Anopilta saatiin nää keittokirjat. Ihan sairaan hyvät!! En osannu tollasta ees toivoa mutta nuo kyllä osui ihan nappiin.
Mutsilta saatiin paistinpannu mitä oon jo jonkun aikaa himoinnut. Sellainen valkoisella keraamisella pinnoitteella. Voisin vielä kuvata sen tähän jossain vaihees.

Joulupäivänä käytiin sitte molempien porukoilla syömässä. Eka oltiin anoppilassa missä sain puuroa (en o ite jaksanu himassa nyt tehä) ja siitä suunnistettiin porukoille. Siellä siis saatiin sitte loput paketitkin. Broidin kanssa otin yhteiskuvankin. Se on siis sinänsä erikoista kun se ei yhteiskuvista perusta :D

<3

Eilinen menikin sitte ihan putkeen. NOT. Tosiaan en o juurikaan yhtään mitää energiajuomia juonu enkä kahviakaan ku ne pitää olla jtn makulatteja et pystyn juomaan. Tästä sitten tuli migreeni mikä ei oikeen meinannu loppua millään. Neljän aikaan nappasin lääkettä mutta se ei auttanu muuten kun pysäytti sen migeenin. Ei siis poistant mutta se vaan jämähti paikalleen. Eikä oikeen sitte enää seiskan aikaa voinu alkaa mitää kofeiiniakaan vetelee. Ois ollu unet aika hukassa :D Alko jossain vaiheessa sitte jo oksettamaanki ja piti koittaa hissukseen suödä ja ja juoda ees jotain jos jeesis. Kyllä se siitä sitte helpottukin mutta kauan siihen meni.

Mun PITI saada jouluaatoksi ne appiukon sukat valmiiks mutta noh, en saanu. Eivät ole vieläkään valmiit mutta oon jo kärkikavennuksissa eli tänään pitäs saada valmiiks. Lankakin aiheuttaa lisäjännitystä kun en tiiä riittääkö :D

Alotin eilen uuden neuleen. Ihan vain kun inspiroiduin Asan neulomista sukista likoille. Niiden väricombo on aivan täydellinen. Malli on yllättäen taas Välimäen mutta minkäs teet kun oma maku kohtaa nin hyvin suunnittelijan tuotoksiin. Lankana on Wollmeise DK ja väreinä Himbeere ja Safran.

Kohta aattelin lähteä suunnistamaan aleihin vaikka ei mulla kauheasti ole sitä rahaa sinne.

***

Aleissa kävinkin jo. Ystävä haki kyytiin ja käytiin vaan kattelemassa ja kiertelemässä. Toki parannettiin maailmaakin kahvin kera. Eilinen cofeiini-migreeni oli tuoreessa muistissa ja otin ihan makulatten. Ai että oli hyvää. Oikeasti kyllä lähdin siis vaan noita mukeja hakemaan mutta kyllä nuo muutkin tarpeeseen tuli. Meikkisienen ostin hätävaraksi koska tosiaan tupannu olemaan tapa että aina kun johonkin tykästyn niin yhtäkkiä se lopetetaan. Aiemmin jo valkoisen olin ostanut mutta annoin sen ystävälle jonka koin että siitä saa iloa niinkun mäkin sain.

Taika-mukeja kaksi. BeautyBlender, L'Orealin seerumi (IHANAN tuntuiseksi jätti ihon kun testerillä koitin), uudet baby lips -huulirasvat, kaksi kimallelakkaa ja Opin peel off pohjalakka.

Lähikuvakin vielä lakoista.

Laitoin heti testaukseen tuon kynsilakankin :P Ihan vaan tiedoksi että pohjalakka EI jää valkoiseksi vaan kuivuessaan muuttuu läpinäkyväksi mattapinnaksi. Myyjä antoi ymmärtää että jää valkoiseksi joten nyt mulla ei EDELLEENKÄÄN ole sitä valkoista pohjalakkaa mikä ois pastelliväreille aika tarpeellinen. Tarttee jossain välissä sellanen vielä jostain ettiä. 

Kuvissa tumma pohja on Lumenen Arctic Sky(ystävän äidiltä sain tänään) ja pinkki on Essien punaiseen taittava pinkki. En nimeä löytänyt, senkin sain siis ystävän äidiltä.

Ylemmän kuvan hile on Opi My voice is a little norse ja Alemman on Lumene Natural code Jewel green. Kovin samanlaiset ovat kynsissä mutta laadullisesti Opi on yllättäen parempi. Hilettä ei joutunut OLLENKAAN "asettelemaan" vaan kunhan suti menemään, Lumenen kanssa piti sitä taas sitte vähä asetella ja pohtia enemmän. (Pahoittelut kuvan laadusta mutta koska ilta ja ei ole valoa..)

Sitten. Olen huomannut että pöllöasiat ovat saattaneet lähteä rukkasesta...... Kaikki lähti ystävän kanssa tästä tatuoinnista. Sen jälkeen pöllöjä on ilmestynyt sinne ja tänne. Välillä käy niin et kauppareissulla bongaan pöllön ja tulee olo että pakko ostaa itelle ja ystävälle. Näin kävi tänäänkin.

Pöllöt siis lisääntyy :)

Mutta nytpä alan viimeistelemään noita sukkia jotta viimeinkin saisin ne puikoilta pois ja uuteen kotiin..

Luottotarvikkeet ja eka päivä päiväosastolla.

Ajattelin kertoa sellaisesta asiasta kun luottotarvikkeet. Sellaiset jotka koen järkyttävän tarpeelliseksi meikeissä tai ylipäätänsä missään. Toistanpa edelleen että mä en todellakaan ole millään muotoa kokenut tai osaava tai tietävä mitenkään meikkien tai ihonhoidon suhteen. Mulla välillä varsin haastava iho kasvoissa (ressipisteitä ja kuivia kohtia ihan randomina), mä en todellakaan meikkaa joka päivä enkä tiedä mikä on oikea tapa toimia missäkin. Tää on vaan mun pienellä  kokemuksella varsin hyvä hinta-laatusuhde ja ainakin mulla toimivat.

Noin. Nyt kun on pakollinen jaaritus ohi niin voin päästä asiaan.

Aloitetaan tuolta alhaalta. 

Beautyblender. Hieman alle viikon kokemuksella voin kertoa että paras asia meikkauksessa. Mulle saattaa olla tulossa Pure versio pesuaineen kera.

Bio-Oil. Lotraan tota jokapaikkaan. Alunperin ostin leikkashaavoille ja sitte huomasin et kädet tuli varsin kivaksi ja pehmeäksi. Sitte huomasinkin jo käyttäväni tota koko kropalle, tatuointeihin, kasvoille.. Yleensä laitan tota suihkun jälkeen ja iltaisin ennen ku meen unelle. En kyllä joka ilta mutta sillon kun muistan.

Clean tuoksut. Skin versio. Toi on mulla käytössä 90% kerroista. ne 10% käytän sitten saman merkin Shower Fresh tai Rain versioita. Parhaita tuoksuja koskaan. Lisäpisteet roll-on putelista. kauheen näppärä :D
Body Shopin Hemp tuotteet. Tuo rutistettu tuubi on käsirasva joka on käytössä joka päivä. Mulla on se isompikin versio mutta koitan sen pitää himassa et mieskin ehkä vahingossa joskus ehtii sitä käyttää. Tuo pienempi on mulla aina käsilaukussa. Purkki taas on sellasta vaseliinimaista joka-paikan-rasvaa. Käytän tota iltaisin välillä käsiin ja joskus tatuointeihin. En o kauheen hyvä muistaan sellasta kun säännöllinen kuvien rasvaus ni koitan sitä sitten paikkailla noilla tosi kostetuttavilla versioilla.
Takana onkin sitten mun oma apteekkini. En liiku mihinkään ilman sitä. Siel on migreenilääkkeet ja adhd-lääkkeet. Toki siel on muutakin pahoinvointilääkkeesst nuhalääkkeeseen. Aina kun oon ton joskus himaan unohtanu ni joka kerta oon ollu kipeenä. Eli pelkästään ton mukana roudaaminen pitää pään terveenä.

Kuvan otin puhelimella joka on iPhone 5s. Sillä pääosin kuvaan ja sielt löytyy mun kaikki neuleohjeet ja muu elämä oikeastaan. Varsin mukava laite.

Luottovaatteita mulla on muutamia mutta koska aikaisemminkin mainitsin niin meillä ei ole kokovartalopeiliä niin en saa niistä kuvia. Vaatteista kun ei saa kunnon kuvia jos ne vaan roikkuu henkarilla.
Yks minkä pelkään käyttäväni puhki on Objectin mekko. Harmaa. Taskut. Just hyvä.
Neuletakit. Tällä hetkellä on käytössä ne kaks uusinta koska tuntuu että syksy-kevät välillä mä en voi poistua himasta ilman neuletakkia koska palelen.
Piecesin paksut legginsit. Ai että, ihan parhaat. Käytän niitä melkein yötä päivää koska meillä on kylmä. Niin ja mies tykkää että makkarissa on kylmä ja kun mä palelen ni oon kiukkunen ja kun herään aamulla ja eka tunne on palelu niin ei ala aamu hyvin :D Mä siis nukun legginsit jalassa.
Jostain syystä muuten en o pitkään aikaan pitäny farkkuja vaan oon menny noi legginsit + siihe päälle jotkut överileggarit + pidempi neule -combolla. En kyllä tajua että miks :D Pitäs varmaa alkaa panostaa tuohonki.
Fitflopin muklukit. PARHAAT talvikengät. En o kertaakaan palellu noilla ja kauhulla ootan sitä hetkeä kun nuo vaikka menis rikki. Mitä mä sitte teen?!

**

Tänään oli sitte kuopuksen eka päivä päiväosastolla neuron puolella. Puoli ysiks sinne ja himaan päästiin yhen jälkeen. Tohon välille mahtui haastattelua, toimintaterapeuttia, puheterapeuttia ja syömistä.
Hirmu hienosti osas I olla siellä ja toimia niinkuin pyydettiin. Vähän ite tota jännäsin kuitenkin.

Huomenna olis tiedossa puhetrapeuttia aamusta ja sitte neurologin kanssa jotain, sitä en tiiä osallistunko mäkin siihen vai meneekö I yksinään.
Ke sitten taas toimintareapeuttia ainakin ja sitte vielä jotain..
To lepuutetaan sairaalan osalta ja perjantaina mennäänki vaa minä ja mies sinne palaveriin. Aikaa siihen varattu useampi tunti.

Nonni. Nyt voisin suunnistaa vähä järkkäileen vaatteita kaappiin ja sen jälkeen N:n kanssa pipareiden leivontaa.

Migreeni ja minä. Suruja ja paniikkikohtauksiakin.

Tämä nyt alkaa hieman poiketen aiheesta mutta kyllä se punainen lanka sieltä löytyy.

Mummi oli mulle aina yksi tärkeimmistä ihmisistä, melkeinpä tärkein. Muistan aina pelänneeni sitä päivää kun mummi kuolee. Tiesin että se toki joskus tapahtuu mutta se päivä pelotti niin paljon että aloin aina itkemään kun sitä erehdyin miettimään.
Sitten alkoi alamäki. Mummi sai sydänkohtauksen. Olin silloin 17v. Mummi toipui siitä tosi hyvin mutta sitten jonkun ajan päästä alkoi tulla sitä ja tätä ja tuota. Muistaakseni viimeiset kaksi vuotta mummi oli osastolla. Välillä kotona mutta pääosin osastolla. Voin kertoa että koko tuon ajan mä itkin. Pelkäsin ja itkin. Se aika on mulle varsin sumuista enkä tarkkaan muista oikein mitään siihen liittyvää. Itkin lähes päivittäin. Olin 25v, esikoinen ehti syntyä ja onneksi mummi ehti nähdä esikoisen ensimmäisen puolitoista vuotta. Tulin raskaaksi kesällä ja saman vuoden joulukuussa, itsenäisyyspäivänä, mulla soi puhelin. Kello oli viiden ja kuuden välillä. Se oli faija joka sanoi että mummi on nyt kuollut. En muistakaan siitä sitten enää muuta. Menin rikki. Oltiin anoppilassa ja anoppi pelästyi tietysti että mitä nyt on. Itkin hysteerisesti enkä saanut muuta sanottua kuin että hae A (mies siis). Mies tuli ja koitta saada selvää että mitä on käynyt. Sain vain kerrottua että mummi on kuollut, soita faijalle.

Mies lähti ajamaan mua sitten mummin kotiin. Siellä oli mun täti ja äiti tuli sitten perässä sinne. Lähdettiin siitä sinne osastolle missä mummi vielä oli ja sain nähdäkin mummin. Se ei ollu pelottavaa eikä kamalaa. Näin että mummi ei siinä enää ole. Olin aivan rikki. Jalat ei pitäneet. Siihen mun muistikuvat loppuukin. Se aika mummin kuolemasta hautajaisiin on sumua. Oli pakko pystyä toimimaan esikoisen kanssa kotona ja oli pakko pysyä kasassa koska mulla oli vauva mahassa. Ei voinut mennä rikki. Ei voinut mennä rikki myöhemminkään kun sitten mulla oli vastasyntynyt vauva joka tarvitsi ehjän äidin.

Aikaa kului. Väistelin aivan kaikkea joka saattoi mitenkään viedä ajatukset mummiin. Jos joku keskustelu tai esine tai tuoksu vähänkään muistutti aiheesta niin suljin sen pois. Suljin mun mielen ja ajatukset.

Aloin saamaan ihan jäkyttäviä migreenikohtauksia. Olin sairaalassa kiputipassa. Aloin saamaan paniikkikohtauksia. Luojankiitos tajusin itse pyytää päästä psykan juttusille. Silloin alkoi hoitosuhde nykyisen psykani kanssa. Ensimmäisen käyntikerran jälkeen selvisi isosti että mun kroppa alkaa antautumaan koska mun sisällä on niin järkyttävä määrä surua. Surematonta surua. Se tulee väkisin pihalle migreenin ja paniikkikohtausten muodossa. Sen ensimmäisen käyntikerran jälkeen tulin kotiin ja vaan itkin. Itkin aivan hysteerisesti eikä se loppunut. Mies lähti hakemaan lapsia hoidosta ja sanoin että kun tuutte kotiin ni oon keräilly itteni siihen mennessä ja puhutaan sitten illalla kun lapset on nukkumassa.

Ilta kului ja lapset meni nukkumaan. Kerroin miehelle aivan kaiken. Itkin ja kerroin. Menin rikki eikä itkusta tullut loppua. Tajusin että nyt se suru tulee pihalle ja tää ei ole mikään nopea prosessi. Meni varmaan puolisen vuotta kun tietoisesti käsittelin aihetta. Kun psykalta kysyin että mistä mä oikein aloitan tän surunvyyhdin purkamisen niin se vastasi aika hyvin että ei sillä ole väliä, kunhan vain pala kerrallaan niin jossain vaiheessa se alkaa selkenemään. Niinhän se alkoikin. Mulla on laatikko missä on mummin yksi vaate ja pari tavaraa. Tietoisesti avasin sen ja haistoin mummin tutun tuoksun. Katsoin kuvia ja itkin. Itkin niin paljon kunnes kyyneleitä ei enää riittänyt. Tätä tosiaan kesti varmaan se puolisen vuotta ja sitten aloin huomaamaan että mähän pystyn puhumaan mummista ilman että itken. Voin jopa hymyillä. Migreenit alkoi helpottaa. Paniikkikohtauksetkin väheni.

Nyt jälkikäteen kyllä kauhistuttaa se tila missä olin. Olin tehnyt itelleni järkyttävät muurit ympäille silloin kuoleman aikaan ettei kukaan vaan pääse sanomaan mitään väärää ja tekemään säröä siihen rakennettuun muuriin. Ajan myötä se muuri kasvoi ja tuli kovemmaksi. Lopuksi mulla itellä ei ollut enää tilaa millekään vaan se suru oli ainut asia mitä välttelin ja pelkäsin.
Tein tuon suruprosessin aikana itseni kanssa sopimuksen että mä opettelen puhumaan. Valitsen muutaman ihmisen joihin luotan ja jotka koen turvallisiksi. Kerroin niillekin samat kun miehelle. Menin rikki ja kerroin että tarvitsen apua ja tukea. Sitä sain ja varmasti osittain tuonkin päätöksen takia mulla on elämässä muutama oma ihminen jotka tuntee mut ihan kokonaan. Ne tuki mua silloin kun en ite jaksanut ees olla. Otti osansa siitä surusta kannettavaksi koska mulle se oli liikaa.

Nyt tiedän miltä tuntuu kun menee rikki.
Tiedän myös miten ei kannata surra.
Osaan puhua oikeista asioita oikeille ihmisille enkä koita itse vain pärjätä yksin.

Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Mummin kuolema oli kamala asia mutta toi mukanaan sen että mä opin puhumaan ja suremaan. Nuo opit tulivatkin sitten tarpeeseen kun isä kuoli. Mikäli noita en ois oppinut niin en edes uskalla miettiä missä nyt olisin..

**

Mutta niin. Migreeni ja minä. Tällä hetkellä ollaan kavereita. Ei sydämmellisiä mutta sellaisia jotka tapaa epäsäännöllisen säännöllisesti. Hormonaalista se ainakin on ja sitten menkkakierron ulkopuolella satunnaisesti. Niinkuin tänäänkin. Aamupalaksi lääkesatsi ja duuniin. Se on mulle normaalia arkea.
Pahimmat migreenit tulevat edelleen aamuyöstä ja silloin pelkään kuolevani. Kuoleminen varmasti tuntuu siltä. Tällä hetkellä mulla on stydit lääkkeet loppu ja pitäs muistaa lekurista niitä pyytää. Imigran nenäsuihke siis. Aamuyön migreenit kun tuppaavat laittaa oksentaan ni ei o lääkkeitä mitä ottaa. Aamulla ja päivällä alkavat migreenit saan menemään ohi kevyemmällä lääkekombolla onneksi.

Monet ovat mulle sanoneet että ei sulla varmaan paha ole kun voit töissä olla/koneella istua/puhua/kävellä. Niin, jos sulla on tiivis suhde johonkin niin aika nopeasti siitä tulee arkea. Eli ei mun hermo kestäisi vain olla koska sattuu. On pakko kehitellä se korkeampi kipukynnys jotta voi toimia edes jotenkin. Aamuyön migreenissä en voi maata vaan olen etukumarassa istuma-asennossa ja odotan huojuen että lääke toimisi. Toki sitten jos se korotettu kipukynnys ylitetään niin sitten oonkin sairaalassa tippaletkun jatkeena. Onneksi viimekerrasta on jo reipas vuosi.

Torstai ja hyvä mieli.

Eilinen postaus jäi vähän tyngän tapaiseks kun laitoin sen puhelimella ja mulla tuppaa sillon tuleen aivan jäätävä määrä typoja. En ees tiiä uskallanko lukea sitä ja järkyttyä jälleen kuinka en osaa kirjoittaa :D Tänään ei ollu migreeniä \o/ Jospas se ois nyt tältä erää taputeltu. Oon vähä alkanu huomaamaan että tulee kierron mukaan eli se ois siis hormonaalista sitten. Kiva, not, siihen kun ei auta estolääke eikä kauheen hyvin särkkäritkään mitä käytän ja kun mulla ei enää sitä imigranin nenäsuihkettakaan ole kun resepti menny vanhaks. Voisinkin koittaa josko saisin sen uusittua vaikka se ei ole e-reseptinä ollukaan vaan ihan paperisena.

Eilen oli pennun kasvattajan fb-ryhmässä puhetta koiran vetämisestä hihnassa ja kuinka siihen reagoi ja toimii. Bongasin että ainakin yhdellä on sama tapa käytössä kun meillä. Hihnasta "valjaat". Ystävä vinkkas ton mulle tovi sitten ja toimii aivan älyhyvin. Tähän kohtaan laitan kuvan jotta tiiätte mistä puhun.

Elikkä noin. Rinnan ympäri ja ristiin lukkopään kanssa. Kun T kävelee nätisti niin hina on varsin löysästi tuosta ympäri (ehkä jopa liiankin koska hieman aiheuttaa välillä haastetta) ja kun yhtään vetää niin se kiristyy ja T lopettaa välittömästi vetämisen. Ei siis ehdi kiristymään juuri ollenkaan vaan koira tuntee sillon vaan hihnan ympärillään mikä jo tekee stopin sen hetkiselle kulkemiselle. Toki palkitaan ja kehutaan kun kävelee vierellä että oppii siihen oikeaan tapaan kävellä. T omaa myös kuuloaistin kun tuo hihna on noin ja tottelee niitä paria komentoa minkä jos osaa sisällä. Jännästi vaan unohtuu ulos tultaessa jos on vaan hihna kiinni pannassa :D

Tänään taas läks duunissa lapasesta. Tällä kertaa ostin puuvillaa ja sitte sellasta laukkukangasta (kissakuvioinen).

Kissakuvioisesta aattelin tehä kestokassin jossain välissä ja nuo muut on vielä kysymysmerkkejä :D Ylläri. Jonkunlaisen pussukan jokatapauksessa teen koska töissä sellasen tartten. Niin ja esikoinenkin ja saa se sitten valkata ite kankaan siihen.

Huomenna olis tiedossa tytöitten ilta ystävän luona. Sinne tulee toinenkin läheinen ihminen ni on kyllä siis kivaa tiedossa :D Anonyymi glögisti ilmoittautuu siis :D Sinne oon luvannu keksejä leipasta mutta unohdin eilen tehä taikinan. Nyt mietin että onnistuiskohan jos teen taikinan tänään ja huomenna uunitan. Taikinan ku pitää olla mieluiten vuorokausi kylmässä. Ehkä mä yritän.>

Mulla on jostain tullu ihan jäätävä puuhasteluinto kyllä. Oon tästä jo varmastikin maininnut.. Nytkin on kaks jätesäkillistä roskia odottelemassa loppusijoitusta. Lisää on tulossa kunhan vaa saan vauhdin päälle alkovien kanssa jne.

Noh, tänään on kuitenkin siis projektina ainakin yksi kappale pussukoita, keksitaikina ja mahdollisesti porukoilla käynti. Ehkä siinäkin on jo tarpeeks.

Huonosta päivästä tulikin ihan hyvä.

 Olipa nautinnollinen aamu, not. Heräsin yöllä neljän aikaan jäätävään migreeniin. Mielessä kävi tippaletku ja hengen lähtö. Ei kiva olo siis. Olo kuitenkin meni jotenkuten ohi ja normipäivä töissä ja lähin työkaverin kanssa pajalla käymään moikkaamas kavereita. Sielt suunnistinkin lankakaupan kautta kotiin (hups) ja himaan siivoilemaan. 

Sain tabinki myytyä ja taisin yhen pojan saada sil aika iloiseksi. Itelki hyvä mieli et sain sen pois lojumasta. Niijoo ja lompakkoonki täytettä. 

Aloinki N:n kans puuhastelee pussukoita ku itellä on tarve sellaselle töissä ja lapsella taas puhelimelle. 

Valmista en saanu mutta vaiheeseen kuitenki. Voi olla et tarttee töistä hieman kangasta hamsteroida :P

Huolsin viel iltapuuhina entisen ompelukoneen jotta saan sen huomenna myytyä uuteen kotiin. 

Mitäs se sitten tarkoittaakaan?

Se erityisyys sitten. Olen kuullut että monet pitää sitä jotenkin negatiivisena asiana jo sanana. Olla erityinen. Erityislapsi. Erityisryhmä.
Ite nään sen vaan positiivisena. Olen ADHD ja mulla on erityistaito. Toki on haasteitakin mutta mulla on erityistaito. Melkolailla kaikilla "addeilla" on se joku erityistaito. Olla erityisen hyvä jossain asiassa, jossain osa-alueella. Mulla se on käsityöt. Osaan paljon ja ymmärrän paljon. Opin nopeasti ja omaksun uudet tavat nopeasti.
Monilla se on kuulemma matemaattista ja kuulin tässä vasta että eräs tienaa isoja rahoja koodaamalla ja on kuulemma vielä pahemman luokan addi :D

Mä haluan aatella että olen onnekas. Olen onnekas koska olen erityisen hyvä jossain. Erityisen taidon omaava ja tykkään myös jakaa sitä taitoa ja tietoa eteenpäin.

Luin tässä ihan vasta itselleni ammatin joka vielä entisestään tukee tätä mun erityisjuttua. Valmistuin varastonhoitajaksi, logistiikka-alan perustutkinto siis. Mun aivot rakastaa loogisuutta, järjestelyä, rytmitystä ja sellaisia selkeitä rutiineja. Kiva pikku mauste on sitten vielä noihin liittyvät ongelmat ja haasteet. Tykkään.
Työ ei tunnu työlle ja mun pää melkein koko ajan koittaa miettiä parempia tapoja toimia ja tehdä. On niin hyvä olo kun oivaltaa lukeneensa juuri oikean ammatin itselleen.

**

Mulla on myös kivapikku lisähaaste. Migreeni.
Olen estolääkkeellä ja on ollut pakko kaverustua tuon kivapikkuhaasteen kanssa. Pahimmillaan olin yhden kesän aikana pari kertaa sairaalassa tippaletkun jatkeena jne. Silloin  oli normaalia että ihan joka päivä sattui. Joka päivä oli sumua.
Nykyään ei ole päivittäistä eikä välttämättä viikottaistakaan. Kuitenkin se välillä itestään muistuttaa.

Että ei täällä ihan "täyspäinen" mutsi kirjoittele mutta varsin tietoinen olen kaikesta tästä ja omasta mielestä hyvin hanskaan tän kaiken. Toki on niitäkin päiviä kun kiroan tämän kaiken ja muunkin vaikka ja minne mutta pääosin menee tosi hyvin :)