Hyvä flow :)

Heippa!

Tuntuu et on taas pitkä aika viime kerrasta. En tajua mihin tää aika arkisin menee, viikonloputkin tuntuu vaan hujahtavan. Päivät menee siihen et sängyst kun pääsee ylös ni likat päiväkotiin ja ite duuniin. Duunista himaan ja himajuttuja puuhastellen tai sitte tovi neulontaa ja sit onkin jo aika mennä nukkumaan..
Niin, duuni. Must tuntuu et oon löytäny sellasen suht ok flow:n. Päivät menee kauheen nopeasti. Tänäänkin hämmennyin kolme kertaa tauoista, ai nytkö se kello on jo tauon verran, vastahan mä olin tauolla. Eikä se huono ole. Onpahan tekemistä ja tykkään tollasesta "paineesta ja kiireestä". Nyt ihan parina viimepäivänä on alkanu tuntuu et konttien purkaminen luonnistuu tosi hyvin ja osaan hoitaa ne vastaanottotoimet aika hyvinkin. Toki mä edelleen kyselen paljon mutta osaan jo ohjeistaa kuskit aika hyvin oikeelle ovelle ja purkaa sit kuormankin. Tänään tein ekaa kertaa varaumankin ja ite sen tajusin että sellanen pitää tehä. Hyvä fiilis siis. Saas nähä mitä on ens viikolla kun pitää alkaa kulkee seittemään duuniin, sopivasti on kellojenkin siirttäminen siinä viikonloppuna ni periaatteessaha mä meen sitte kuuteen. EN TYKKÄÄ! :D

Käsitöitä en o kauheesti oikeestaa saanu edistymään. Sen kaulurin sain pääteltyä mutta ei hajuakaan koska on aikaa ne kaikki monet langanpäät päätellä ja pingottaa/höyryttää se. Laittelen sitte vaikka valmiista kuvaa tänne. Ystävän sukkia (joiden on pitäny olla jo aikaa sitte valmiit) otin tänää työn alle ja aattelin että vois vaikka koittaa tikutella ne seuraavaksi valmiiks. Kuitenkin joutuisa mallineule ni vois olettaa et oltas kohta sovitusmitassa.

Shoppausta en o tainnu luojankiitos harjoittaa juuri ollenkaan. Huulirasva-addiktio mulla on ja oon kaks uutta ostanu. Eos:n Sweet mint ja Hurraw licoricen. On varsin paljon tykästynyt toho Hurraw rasvaan. Pakko haalia niitä lisää..

Tukkakin sai uutta väriä varsin haalistuneen pinkin tilalle. piti ostaa nuo kaikki kolme koska ylläripylläri en saanu päätettyä että mikä noista. Päähän saakka sitten eksyi tuo punaisin ja kyllä, tykkään. Varsin punainen. Koko tuubi siihen sitten kyllä menikin. Tarttee katella kuin hyvin kestää pesuissa. 

Ollaan jo jokunen aika mietitty lastenhuoneeseen juttuja, sellasia sisustusratkaisuja siis. Tarpeina on mahdollisimman tilaystävällinen ja samalla silmää miellyttävä. Kuopus sai tuon kuvassa näkyvän sängyn ystävältä ja ostin siihen vaan uuden petarin. Pitäs vielä patjasuojus ostaa ni ei silmään osuis patjan kuosi joka ei ole yksivärinen vaan kuosillinen. Tämäkin on asia jonka mä huomaan mutta muut ei. Tärkeä asia siis :D Esikoiselle haettiin sitten viime sunnuntaina tuo unipuun pikkuparvi. Tuli tytöllä tippa linssiin kun ilostui sängyn näkemisestä. Kovasti on kehunu kyllä että tykkää tuosta.
Pakko kyllä kehasta että oon tässä asiassa nyt monesta kohtaa ylpeä itestäni:
a) Molemmat sängyt on käytettynä hankittu, toinen vielä tori.fi:stä. Mä kaivelin ne sieltä ja oikeen ajan kanssa kyttäsin sellasta oikeanlaista juuri meille. (Mä joka en kestä käydä edes kirpparilla)

b) Tinkasin esikoisen sängyn hinnasta 40€ pois ja onnistuin siinä!!
c) Tajuttiin patjanhakureissulla Ikeassa käydä poistonurkasta kattomassa joustinpatjoja ja löydettiin 150€ arvoinen patja 75€:lla!
Eli tosi kivasti säästöäkin!

Nyt puuttuis täydellinen matto, verhot+tanko(rullaverhohan siellä on).. eli paljon puuttuukin.

Nyt kun on alkanu selkeesti olee enemmän valoa päivissä niin jotenkin mulla on aivan liikaa energiaa. En saa edelleenkään kulutettua duunissa sitä tarpeeks vaan jatkan himassa samalla tahdilla.. Välillä vähä huimaa itteekin tää vauhti.

Pitänee ehkä jonkunlainen tilannepäivityskin laittaa liittyen aikasempaan mailivaihtoon sen ihmisen kanssa. On ollut TÄYSI hiljaisuus. Joku vois aatella että mua ahistais tää tai muuten jotenkin painais mutta ei. Mulla on kevyt olo. On sellanen olo että mä asetin ne rajat mitä ei ylitetä ja kerroin että jotta jonkunlainen kommunikointisuhde voidaan pitää yllä niin se vaatii tiettyjä asioita jotka eivät ole todellakaan liikaa pyydettyjä. En voi sanoa että pettyisin mikäli tuohon ei mitään koskaan vastata mutta positiivisella tavalla kyllä yllätyn.

Pakko laittaa pari quotea tähän perään jotka varmaan aukeaa enemmän mulle itelleni kun muille mutta jospa joku niistä vähän saa ajatusta mitä mun päässä liikkuu ja tuntuu.

Tuo kaikki kertoo aika vähän mutta voi olla että liikaakin.
Silti. Musta tuntuu nyt ihan vähän eheämmältä. Ei niin rikkinäiseltä.

:)

Yritelmä.

 Mä olen todella huono ilmaisemaan itseäni jos on kyse isoista asioista. Monta kertaa haen "tukea" niihin oloihin Pinterestin quoteista ja/tai biisien sanoista. Jotenkin ne saavat mun olot puettua oikealla tavalla sanoiksi. Tälläset kopsailin mun Pinterestin seinältä ja koitan näiden avulla saada hieman avattua sitä vuorta mistä mun tekisi mieleni kirjoittaa. Voi olla että avaan näiden merkityksiä tai sitten en. En tiedä. Ei ole siis luvassa johdonmukaisuutta tai suuuuuuuria paljastuksia. Lähinnä juttuja jotka osuu ja uppoo, just nyt.

Oon monesti sanonu että mä puhun ihan kauheasti mutta kerron en mitään. Mä olen siis äänekäs ja hyvin harvoin hiljaa. Harvemmin kuitenkaan kerron oikeasti mitään. Keron kyllä mutta se vaatii oikean ihmisen. Sitten kun on se oikea ihminen niin kerron kyllä ja paljonkin.

Tällä hetkellä oon tavallaan tilanteessa että mitä ikinä teenkään tai olen tekemättä niin jotakuta se hieroo vastakarvaan. Jotkut pitää mua hirveänä miten voin tehdä niin jollekin, joku muu samaan aikaan sanoo että teetpä kerrankin oikein juuri itelles. Toisaalta taas jos en tee mitään niin päivitellään miten en tee asialle mitään ja toisaalla että kylläpä olet vahva ja vaan jaksat. 

Niin. Miten vaan niin silti väärin.

Kuitenkin.. Oon isompi ja vahvempi kuin puoli vuotta sitten. Silti, mä toivon olevani vielä vahvempi puolen vuoden päästä. 

Nyt on taas viimeaikoina ollut hetkiä jolloin ihan vaan varkain ja yllättäen käy näin. Joku ääni tai tuoksu tai mikään ihan yhtäkkiä osuu syvälle ja kirvelee silmiä. Joskus ohi ajava auto tekee sen. Joskus jonkun tapa kävellä. Ymmärtäähän sen toisaalta kun haavat on edellenkin tuoreita..

Tältä on tuntunut viime aikoina. Oon tottunu siihen että tekee kipeää. Karua ehkä mutta se on aika totta nykyjään.

Oon sellaisen sanattoman päätöksen tehnyt tiettyjen juttujen kanssa että laitan itseni etusijalle enkä sitä mitä muut ajattelee tai kuinka epäsoveliasta se olisi. Ihan sama. Mua ei satuteta enää eikä mun yli kävellä.

Jokunen kuukausi sitten tuli vastaan se hienoinen raja millon mentiin mun jaksamisen yli. Sillon oli melkein käsinkosketeltavaa se pahan olon määrä ja kuinka mä olin vaan saanut tarpeekseni. Jotkut kyseli kovasti miten mä jaksan ja onko vaikeata. Sen hetken jälkeen mulla vaan oli täysin selvää että nyt riitti. Nyt ei yhtään enää. Ei yhtäkään nolausta, mollausta, lyttäystä eikä asiatonta käytöstä mua kohtaan. Se oli samalla aika vapauttavaa ja toisaalta surullistakin.

Asia minkä tietää ja tiedostaa mutta silti ei varsinaisesti tee asialle mitään. kai se on tietynlaista pelkoakin tulevasta..

Mikähän on se raja kun on tarpeeksi. Kun joku huone on jo nähty ja asuttu ja sen näköinenkin. Sellainen että ei ole enää mitään tehtävissä..

Tämäkin olo on tuttu. Se tekee kipeää.
Oon päinvastaisenkin olon tuntenut mutta monta vuotta liian myöhään, se tekee ehkä vielä enemmän kipeetä.

Reunalla.

Mut on pienenä opetettu antamaan anteeksi ja pyytämäänkin sitä. Jossain vaiheessa huomasin unohtaneeni sen. Jouduin "isona" opettelemaan senkin taidon uudestaan mutta oon kyllä hyvin sen oppinut.
Se kuitenkin yllättää että oon kohdannut sen tosiasian että ihan oikeasti kaikkea ei vaan voi antaa anteeksi. Toki voi yrittää mutta kun mennään sen jonkun rajan yli niin anteeksiantaminen on mahdotonta. 

Sen jälkeen kun menin rikki niin on tuntunu että tunnen enemmän, isommin, kipeämmin. Kerta toisensa jälken kun on saanut itsensä kasaan niin särkyy uudestaan, monta kertaa peräkkäin. Jos nyt laskea haluaa niin kaksi järkyttävän suurta särkymistä ja hajottavia kompastuksia siinä välissä liian monta. Juuri kun on saanut sen viimeisenkin palan liimattua paikalleen niin tulee se nyrkki joka särkee jo kertaalleen liimatut palat pienemmiksi paloiksi kun aikasemmin.