11.2.2015

Pitkästä aikaa!

Ihan on nyt laittoman kauan mennyt edellisestä postauksesta. Voisi siis olettaa että olis paljon asiaa :D Mitäs siis on tapahtunut? Töitä ainakin, tai siis tuntuu että kun on päivän töissä ni loppupäivä menikin sitten siinä ja sitte vaa lojuu kotona ja ehkä neuloo. Mut en kyllä valita. Mun (ADD)pääni toimii kaikista parhaiten ja sujuvimmin niin että oon töissä ja on ARKI. Arki on siis parasta. Tuntuu että on enemmän energiaakin vaikka oikeastaan sitä aikaahan on vähemmän käyttää sitä "ylimäätäistä" energiaa. Nyt oon käyttäny sitä niinkin erikoiseen asiaan kuin ompelu. Oon siis pitkästä aikaa tarttunu kotona saksiin, kankaaseen ja ompelukoneeseen. Tuotoksina on tullut kangaskasseja, lapselle ja itselle lepakkohihaiset paidat ja oon saanut tilkkupeittoa eteenpäin. Laitan tällä kertaa kaikki postauksen kuvat loppuun koska tuntuu että blogger kettuilee kuvia lisätessä ja laittaa ne HYVIN eksoottisiin kohtiin vaikka lisäyspaikka on just se sen hetkinen kohta. Näin siis tällä kertaa kuvien kanssa kun en vain jaksa säätää.

Edelleen duunissa on kivaa. Tuntuu et saan enemmän vastuutakin vaikka oon vasta marraskuussa siellä aloittanut. Sain yhen näytön ottaa vastaan (opiskelija suoritti työharjoittelun meillä siis) ja mun vastuulle tuli kahden uuden harkkarin opettaminen (siinä sivussa samalla hoidin omat työt ja asiakaspalveluakin). Tänään tuli tietoa että kahden viikon päästä ja sitte kolmen viikon päästä tuolla aloittaa kaksi uutta työntekijää ja veikkaan että niidenkin opetus on mun hommia. Kertaakaan ei ole aamulla vielä ottanut päähän mennä töihin vaan joka aamu on ollut kiva fiilis.

Pidettiin miehen kanssa muuten tässä viime sunnuntaina some-loma. Ei siis mitään naamakirjaa tai sellasia, mä en irkkiäkään käyttänyt. Sen verran kurkkasin että missä tilanteessa on kaverin kanssa meikkijutut mutta se oli vain kurkkaus. Olin aikas aikaansaava! Silloin sain nuo kestokassit ommeltua. Voisi koittaa ottaa ihan tavaksikin koska ainakin allekirjoittaneella tollaset vaan lähtee helposti normaalin rajoista yli. Ei se siis ongelma ole mutta kun vois sen ajan käyttää paremminkin.

Vaatekaappikirjan vaikutuksia huomaan edelleen! Mä olen oikeastaan lopettanut ylimääräisen shoppailun! Tässä kohtaa tarkennan tämän ylimääräisen kohdan. Tämä kattaa vaatteet ja sellaset. Lankaa olen hankkinut mutta nekin SUUREN harkinnan jälkeen ja ehdottoman laadukkaina. Kalenterin ostin mutta kaivelin MONTA viikkoa THE kalenteria netistä ja kaupoista ja kun sellasta hintalaatusuhteeltaan oikeaa ei löytyny ni ostin persoonallinenkalenteri.fi:stä sellaisen ja se jo mulle kotiutuikin. TästäKIN kuva lopussa :) Tarpeeseen ostin myös kolme toppia aluspaidoiksi ja nää löytui 2,9e hintaan NewYoarkerista. Saas nähä millaiset on laadultaan.
Eilenkin olin reilun tunnin yksin jumbossa ja kiertelin vaatekauppoja. Paljon ihanaa löysin mutta en löytänyt niille sitten sitä oikeaa tarvetta kuitenkaan niin enpä ostanut. Hitto että tuli hyvä mieli. Edelleen siis suosittelen hyvin suuresti tuota kirjaa ihan kaikille jotka tahtoo käyttää rahaa fiksummin. Mulla tuo on kuitenkin lähtenyt silleenki lapasesta että rajoitaa lähes kaiken turhan ostoa.

Sellasta oon miettiny et kiinnostaako teitä mun meikkausrutiinit? Siis sen kerran kun jaksan meikata niin että mitä käytän ja miten jne? Jenkeistä mulle on nyt tällä viikolla tulossa muutamia juttuja ja aattelin ne testata että tuleeko niistä mun lemppareita ja sitte voisin jonkunlaista kuvapostausta miettiä.
Silloin edellisen blogin aikoihin pidin kuvaa päiväsi -juttuja niin oisiko sellaiseen kiinnostusta?

Ompelin ystävälle ja hänen äidilleen kestokassit. Kaavotus ja kaikki ihan oman pään tuotosta.

Quicksiverkin on jotenkin jo edistynyt.


Sitä saa taas! Novitan sateenkaariväristä veikkaa siis. Voi olla että hamsteroin tuota liikaa. Ihan vain koska tuo on ainoa novitan lanka jonka markkinoilta poistuminen on aiheuttanut suuren harmistuksen.
Tein itelle sukat. Sillee ihan yhtäkkiä ja hups nopeasti. Jälleen malli on omasta päästä.


Madelinetoshia. Matkasivat lätäkön toiselta puolelta melkein kuukauden verran mulle kotiin. Mutta ne on IHANAT!!


Mun ensimmäinen Pluckyn lanka. Jumalaare miten ihana! Tän ostin kanssaneulojalta Ravelryn kautta.

Olikohan syksyä kun sovittiin ystävän kanssa vaihtareista. Neulon hänelle sukat ja mä saan mulle tehdyn käsikorun. Voin kertoa että jäätävän huono omatunto koska ne sukat ei o valmiit! Ja toi koru on ihan täydellisen ihana!


Extempore-lauantai ystävän kanssa. Pelailua! Oli ihan superkivaa! Nii ja Carcassonnen pelaajat tajuu ton kuvan tilanteen. Verenpaineet oli aika korkeella :D

Saatoin ostaa edukkaasti kolme Keri Smith:n kirjaa lisää. Noi on kaikki ihan hirveen innostuttavia kirjoja :D Melkein tekee mieli tehä kaikkia yhtaikkaa.

Ihana sunnuntai-ilta. Lapset nukkuu. Eläimetkin nukkuu. Telkkarista jotain kivaa. Pussillinen irtarei ja neulomus sylissä. (Onko musta tulossa vanha?)

Sitten jotain uutta. Päivän asu -kuva. En o ehkä varmaa ikinä sellasta ottanu mutta kun yllätin itteni yksi päivä laittamalla itselle yllättävät vaatteet päälle ja loppupäivästä piti ihan todeta että onpas täydelliset mulle. Paita hennesiltä, alustoppi onlyn tai vero modan, leggarit hennesin. Olo oli varsin kotoisa ja hyvä noissa. Niijoo ja kuvasta uupuu harmaat villasukat vielä.. Saas nähä tulisko näistä kuvista ehkä tapa?




Ne jotka mut on tunteneet tarpeeksi kauan tietää et just tähän hetkeen pääseminen on ollut varsin pitkä ja vaikea tie.

4 kommenttia:

  1. Olipa paljon luettavaa..sori en oikein jaksanut keksittyä mutta kuvat katsoin kiinnostuksella läpi. Ihanat vihreät sukat, kissakassien kuosi oli kyllä niin maukas että FB:n puolelta sai mut linkkiäsi klikkamaan. Eniten mua kuitenkin kiinnostaa tuo peitto mikä esiintyy kuvissasi! Mikä ihanuus se on?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://ravel.me/Maijuah/gs Tuossa linkki peittoon. Novitan Miamista koukuttelin ton yhtenä kesänä :)

      Poista
  2. Ihanat kissat! Niin elävät kuin kassin kuvatkin. Mä olen kissahullu. Yhteen aikaan meille tuli 4 pientä kehräävää karvapalloa, kas kun Lakua ei ollut leikattu ja sitten tuli Kismet, joka oli leikkaamaton tyttö, niin arvaahan sen, kuinka siinä kävi.

    VastaaPoista